virtuaalihevonen / a sim game horse
| Vir. Nimi: Keinumäen Kaksinolla |
Rotu: suomenhevonen |
Rekisteritunnus: VH-61267 |
| Sukupuoli: ori |
Väri & säkä: prt, 155 cm |
Omistaja: Kya, Keinumäki |
| Syntynyt: 04.04.2009 (VARL) |
Taso: ko Va A, re 130cm |
Kasvattaja: Kya & Erkki, Raadelma |
Täyttänyt 3-vuotta: 26.08.2009
Saavutukset VIR MVA Ch
Pikku-Kake oli tähti jo syntyessään. Se nimettiin upean isänsä mukaan ja ulkonäönkin se peri isältään, joskaan ei pikkuinen emästäänkään pahasti poikennut. Kaken kohdalla halusimme luoda lahjakkaan kilpahevosen, jolla on hyvät rakenteelliset ominaisuudet. Tiedostimme alunalkaenkin, että siitä voisi seurata jotain hyvinkin ikävää kun yhdistää kaksi säpäkkää, arkaa, höösääjähevosta, mutta meidän onneksemme Kake tuntui välttävän kaikki nämä piirteet.
Ratsain Kake on hyvin kuuliainen ja lämmettyään reipas. Treenien alkupäässä Kake on lähes poikkeuksetta hyvin kankea ja haluton, jonka se osoittaa viskomalla päättään, peruutellen ja laiskottelemalla. Kaken kanssa tarvitaan pikku ripaus päättäväisyyttä ja kun oriinkin saadaan vähän eloa ja liikettä syntyy työskentelyyn harmoninen sävy, jossa hevonen tekee työtä reippaasti ja joustavasti ihmistään miellyttämishaluisesti palvellen, kun taas ihminen pyrkii olemaan oikeudenmukainen ja selkeä. Kake on hyvin näyttävä liikeiltään ja oppivaisuutensa vuoksi olemmekin kouluttaneet sen aina vaativalle tasolle asti, joten orilta todellakin löytyy taitoa. Estepuolellakaan Kake ei ole mikään rupuroope, joskin isänsä tavoin ori innostuu todella esteradalla, jolloin pidätteet eivät aina tahdo mennä ihan heittämällä läpi vaan orin kanssa saa todellakin tehdä työtä. Mekaniikka ja koordinaatiokyky Kakellä on kohdallaan, joten hieman hättäisemmälläkin suorituksella ori kykenee ylittämään esteen puhtaasti tasapainoaan menettämättä, joskin yleisesti radan suoritus tietenkin kärsii. Jos esteen ylittäminen käy Kakelle niinsanotusti mahdottomaksi, ori kyllä lyö lossit kiinni ja kieltäytyy, yhtäkään huteraa hyppyä se ei ole sitten kilparadoille siirtymisen jälkeen tehnyt.
Tallissa Kake on rauhallinen, mutta kova osoittamaan lemmenhuutoja tammoille, joskus jopa toisille oreillekin. Kake ei pure, ei näyki, ei potki, eikä liiskaa ihmisiä karsinaansa, mutta orimaisia pyörähtelyitä on paljon ja välillä Kake huomaamattaan saattaakin astua vahingossa jalan päälle. Kake nauttii kaikesta huomiosta mitä saakaan. Jalkojaan se ei aina tohdi pitää tarpeeksi kauan ylhäällä vaan pyrkii laskemaan ne maahan ja useimmiten vielä pyörähtämään ympäri, tämä on myöskin harmittanut kovasti kengittäjäämme, joka joutuu tietenkin olemaan Kaken kanssa tekemisissä säännöllisin väliajoin. Karsinasta ulos lähtiessä Kake saattaa välillä olla hieman vauhdikas ja ihminen saattaa vähän kolauttaa jäseniään sinne tänne, mutta ketään Kake ei ole vielä kumoon vetänyt. Yleensä taluttaessa Kake osaa olla mallikkaasti, mutta orimaista pörhistelyä kyllä on ihan kototallillakin, puhumattakaan sitten kilpailuista. Portit ovat sellaisia, mistä Kake tuppaa menemään vähän vauhdilla sisään ja ulos, mutta pienellä järkeilyllä kyllä selviää. Kake tarhaa muiden oriiden seurassa ongelmitta. Joskus Kake erehtyy liehittelemään muita oreja, mutta palautuu kyllä aika usein takaisin maan pinnalle kun saa vähän muistutusta, ettei tarhatoverit olekaan naikkosia.
Isälinja
i.
Raadelman Yksinolla on kasvattimme vuoden 2007 alkupuolelta. Lyhyttä sen ajan muotisukua kantava Yksinolla ei poikansa Vekselin tapaan ollut varsasta asti mikään komistus, vaan Yksinolla oli harvinaisen ruipelo ja ruman laikukkaan värinen varsa, mutta saatuaan pysyvän värin, ihastuin heti Nollan ulkomuotoon ja kieltäydyin tyystin luopumasta siitä. Palkkasimme Nollalle maineikkaan ratsuttajan, jonka kanssa teimme vuoden verran erittäin tiiviisti yhteistyötä ja hieman päälle nelivuotiaana Nolla kulkikin puhtaasti Vaativan A'n liikkeet ja 100 cm rataesteet sujuivat kuin vettä vaan. Reipasluonteinen Nolla on tähänasti menestynein kasvattimme, joskin olemme nyt kovasti povaamassa Vekselin pojasta Hukselista ja Yksinollan pojasta Kaksinollasta isiensä kaltaisia menestyjiä, ehkä jopa menestyneneempiä.
ii.
Taikakuun Kuutti on Taikakuun Kartanon kasvattama 152cm korkea ori. Kuutti jäi jo hyvin varhain pois kilparadoilta rasittuneiden jalkojensa vuoksi, jotka tuottivat oriille kipua läpi sen elämän, mutta kivuistaan huolimatta Kuutti eli jopa 30-vuotiaaksi. Rakenteellisesti ja käyttöominaisuuksiltaan Kuutti oli erittäin hyvä, mutta koskaan oriita ei näyttelyissä esitetty ja kilpaurakin jäi kesken. Tuohon aikaan me emme vielä olleet saavuttaneet suurta suosiota sen ajan suomenhevospiireissä, joten käyttömahdollisuutemme muiden siittoloiden oreihin oli tuohon aikaan paljon suppeammat ja tämä saattanee olla hyvinkin ratkaiseva tekijä, miksi Tyttiina astutettiin juuri Kuutilla.
iii.
Oopperan Kummitus oli elinaikanaan puuttuvasta menestyksestään huolimatta arvostettu ori. Rakenteellisesti ori ei ollut kummoinenkaan, mutta tätä heikkoutta kompensoi orin erinomainen luonne, sekä lahjat kouluhevosena. Ulkomuodoltaan Ooppeli muistutti pitkälti pojanpoikaansa Yksinollaa, sillä Ooppelin päätä koristi ihastuttava leveä läsi.
iie.
Horrosmaan Sorentsiina on minun ja Erkinkin omistuksessa olleen Ikuisuuskoodin varsa, joka on kasvatettu Horrsosmaassa. Tummanpunaruunikko piirtopäinen tamma, joka kilpaili pienemmissä luokissa este- ja kouluratsastuksessa. Sen suurempaa menestystä ei kilpauralta tullut, eikä oikeastaan jalostuksessakaan.
ie.
Raadelman Tyttiina oli myöskin oma kasvattimme syksyltä 2006. Ruunikko pienhevostamma kantakirjattiin P-suunnalle III-palkinnolle ja uskon vahvasti tamman saaneen paremman palkinnon, mikäli olisimme silloin hoksanneet tarjota sitä mielummin ratsusuunnalle, sillä pienhevosen laatutyyppiä Tyttiinalta löytyi tuskin lainkaan, kun taas R-suunnalle rakenneominaisuudet ja käyttökyky olisi olleet paremmat. Tyttiinaa kaavailimme esitettäväksi esteratsastusjaoksen laatuarvosteluun, mutta sitten Tyttiina alkoikin sairastaa ja jo 16-vuoden iässä ihastuttava pikku tammamme jouduttiin päästämään tuskistaan.
iei.
Sokerikorpun Kvantterin muistan ruunikkona orimaisen luonteen omaavana pienhevosorina, joka kilpaili ahkerasti este- ja kenttäratsastuksessa. Luonteeltaan Korppu oli uhitteleva ja kovasti temppuileva. Meille Kvantteri oli siihen aikaan juuri sopivan tuntuinen ori, kun etsimme ruunikkoa pienhevosoriita joka suvullisesti täsmäisi tammallemme, kovinkaan maineikkaita ja rahakkaita emme tällöin olleet, joten mihinkään kovin nimikkäisiin oreihin meillä ei ollut mahdollisuuksiakaan, mutta tottapuhuen arvostan sitä edelleenkin, että nimettömämpiäkin hevosia käytetään jalostukseen ja tuodaan näin linjoihin uutta verta. Korppu on toiminut isänä vain kahdelle varsalle.
iee.
Tyrsky-Lyhty oli meidän omistama kaunis ruunikko suomenhevostamma. Tytti omasi kauniin rakenteen ja olisi taatusti menestynyt kantakirjassa, mikäli olisimme ehtineen tamman sinne aikanaan viedä. Luonteeltaan Tytti oli omanarvonsa tunteva, mutta harvinaisen avoin luonteeltaan. Tytin luonteessa säilyi tietynlainen varsamaisuus aina vanhoihin päiviin asti. Tytti kilpaili melko vähän, mutta senkin vähän Vaativan B'n koululuokkia ja esteillä aina metriin asti. Jälkeläisiä Tytti jätti vain kaksi kappaletta.
Emälinja
e.
Aprikoosin Paaperoinen oli kaunis läsipäinen pienhevostamma, jonka ostimme Kati K'lta tämän teetettyä tammalla kaksi varsaa: Sateen Siru ja Sateen Ruutina, joista Ruutina oli myyty meille ihan varsana. Myöhemmin Kati halusi luopua tammasta, jolloin minä vaadin saada tamman omakseni ja tahtoni kävi toteen. Pipsa oli osaava kouluhevonen, mutta vanhemmilta saamatta jääneet pisteet pudottivat tamman laatuarvostelussa toiselle palkinnolle. Voisin kuitenkin sanoa, että Pipsan paikka oli ehdottomasti jalostuksessa, sillä siitostammana Pipsa oli jotain aivan ennennäkemätöntä: tamma jätti jälkeensä erittäin kauniita ja hyvärakenteisia suomenhevosia, joista jokainen on menestynyt hienosti omassa painotuslajissaan ja ennätyksellisesti 4/5 varsasta on palkittu kantakirjassa: Siru III-palkinnolla, Pyryässä ja Ruutina II-palkinnolla sekä Oiku I-palkinnolla. Lisäksi voisin taata, että Kaksinolla tulee takuulla palkituksi.
ei.
AV Ajos 146 cm korkea ratsupienhevosori. Eläessään Ajos on palkittu suomenhevoskantakirjassa II-palkinnolla ja näyttelyissä mm. best in show-kehän voittajana. Luonteeltaan Ajos oli melko rauhallinen ja hyvä käsitellä. Ajoksen isä oli ravuriori, kun taas emä täysipainoinen ratsu, joten tämänlaista linjauman luontia on siis jo harrastettu vuosia sitten.
eii.
Kipinä-Rutto oli ravisukuinen suomenhevosori, jolla ei ole
erityisempää tunnettavuutta kilpa- tai siitosuransa
puolesta. Ori on startannut itsekin raveissa ja sen ennätys on 1.25,3.
Kipinä-Rutto oli luonteeltaan varsin mukava
ja kaikkien kanssa toimeen tuleva tapaus. Kipinä-Rutto oli
ulkonäöltään varsin perussuomenpolle.
eie.
ATR Aniliini oli ratsusukuinen suomepienhevostamma, joka menestyi
rakenteensa puolesta ja valioitui. Tamma toimi ratsuna,
vaikkei ole niittänyt sen parista erityisempää menestystä. Harmiksemme
myös tamman muu suku on hieman hämärän peitossa, eikä siitä tiedetä sen enempää.
ee.
Sammalharjun Alppiruusu on hieman tuntemattomamman siittola Aprikoosin siitostammoja, joista Aprikoosin Paaperoinen lienee menestynein. Paaperoisen lisäksi Alppiruusu jätti 4 muuta varsaa, joiden nykyperästä ainakaan minulla ei ole mitään tietoa. Alppiruusu kilpaili sekä esteillä että kouluratsastuksessa.
eei.
F.S. Alppitunturi oli punarautias suomenhevosori, joka oli
suuntautunut ratsupuolelle. Ori kilpaili uransa
aikana jonkin verran, mutta pääosin sen menestys kuitenkin
saavutettiin erinomaisen rakenteen ansiosta.
Luonteeltaan Tupuksi kutsuttu ori oli erittäin helposti hermostuva ori.
eee.
Onnivellin Hykertäjä oli tämäkin rakenteensa puolesta menestynyt
suomenpienhevostamma, joka niitti menestystä
myös ratsastuspuolella. Kerttu oli luonteeltaan myös hyvin ihastuttava
tapaus, jota oli helppo käsitellä. Tamman
muu suku on myös ratsupuolella menestynyttä.
Jälkeläisinfo - 1 jälkeläistä
t.
Vaapukan Almina
meriitit
VNT näyttelyt
Katso VNT-menestys VH-rekisteritunnukselta!
NJ näyttelyt
22.08.2009
NJ Naturael, sh-orit,
irtoSERT, JS (pt. Alina J.)
02.09.2009
NJ Rimeyard, Hevosorit,
MVA-SERT, JS (pt. Peppi S.)
26.11.2009
NJ Valhalla, sh-orit,
MVA-SERT, JS (pt. Alina J.)
08.12.2009
NJ Lakea, s(p)h-orit,
MVA-SERT, JS (pt. Siiri K.)
KRJ - normaalit - yhteensä 36 sijoitusta/voittoa (joista 1 KRJ-CUP sijoja)
08.08.2009
KRJ Raadelma, Vaativa B,
4/40
08.08.2009
KRJ Rowland Trakehners, Vaativa A,
1/40
09.08.2009
KRJ Raadelma, Vaativa B,
2/40
11.08.2009
KRJ Rowland Trakehners, Vaativa A,
5/40
16.08.2009
KRJ Naturael, Vaativa B,
7/100
16.08.2009
KRJ Naturael, Vaativa A,
8/100
15.09.2009
KRJ Kisakeskus EP, Vaativa A,
2/54
05.10.2009
KRJ Raadelma, Vaativa B,
3/40
19.10.2009
KRJ Rownshock, Vaativa A,
5/100
24.10.2009
KRJ Reeyah Ponies, Vaativa B,
6/50
25.10.2009
KRJ Reeyah Ponies, Vaativa B,
3/50
27.10.2009
KRJ Reeyah Ponies, Vaativa B,
2/50
28.10.2009
KRJ Reeyah Ponies, Vaativa B,
7/50
28.10.2009
KRJ Barrier Showjumpers, Vaativa A,
3/30
31.10.2009
KRJ Barrier Showjumpers, Vaativa A,
5/30
01.11.2009
KRJ Barrier Showjumpers, Vaativa A,
1/30
10.11.2009
KRJ Headway, Helppo A,
4/16
15.11.2009
KRJ Hetken Hurma, Vaativa A,
7/50
19.11.2009
KRJ Kölni, Vaativa B,
7/50
21.11.2009
KRJ Kölni, Vaativa B,
4/50
22.11.2009
KRJ Karmiini, Vaativa A,
6/40
25.11.2009
KRJ Virtuaalitalli Dei, Vaativa B,
4/30
27.11.2009
KRJ Vaapukka, Vaativa B,
1/40
28.11.2009
KRJ Virtuaalitalli Dei, Vaativa B,
4/30
28.11.2009
KRJ Lakea, Vaativa B,
3/28
29.11.2009
KRJ Lakea, Vaativa B,
3/28
07.12.2009
KRJ Kuhmo, Vaativa A,
2/30
09.12.2009
KRJ Kuhmo, Vaativa B,
5/30
10.12.2009
KRJ-CUP Evergrey, Vaativa A,
14/154
10.12.2009
KRJ Etulinjan Suomenratsut, Vaativa B,
6/40
10.12.2009
KRJ Kisakeskus EP, Vaativa A,
2/42
11.12.2009
KRJ Etulinjan Suomenratsut, Vaativa B,
4/40
12.12.2009
KRJ Riitakumpu, Vaativa A,
5/37
12.12.2009
KRJ Riitakumpu, Vaativa A,
2/37
ERJ - normaalit - yhteensä 36 sijoitusta/voittoa (joista 1 ERJ-CUP sijoja)
30.08.2009
ERJ Cicera, 110cm,
6/50
31.08.2009
ERJ Bairdon, 100cm,
3/40
01.09.2009
ERJ Bairdon, 110cm,
6/40
27.09.2009
ERJ Naturael, 100cm,
1/100
09.10.2009
ERJ Dark Side Trakehners, 110cm,
3/30
09.10.2009
ERJ Dark Side Trakehners, 110cm,
4/30
26.10.2009
ERJ Faxon Sporthorses, 130cm,
3/30
28.10.2009
ERJ Faxon Sporthorses, 130cm,
2/30
30.10.2009
ERJ Naveyard, 110cm,
4/30
30.10.2009
ERJ Naveyard, 120cm,
1/30
30.10.2009
ERJ Unafraid, 130cm,
4/70
01.11.2009
ERJ Unafraid, 130cm,
5/70
06.11.2009
KRJ Cornell Shetlands, Helppo A,
6/50
09.11.2009
KRJ Cornell Shetlands, Helppo A,
3/50
09.11.2009
ERJ Biutu, 130cm,
8/100
12.11.2009
ERJ Dark Side Trakehners, 130cm,
3/30
15.11.2009
ERJ B&W Stallions, 100cm,
5/50
16.11.2009
ERJ B&W Stallions, 100cm,
7/50
23.11.2009
ERJ Vaapukka, 100cm,
3/40
25.11.2009
ERJ Vaapukka, 80cm,
3/40
25.11.2009
ERJ Vaapukka, 100cm,
3/40
25.11.2009
ERJ Gräslund, 100cm,
3/40
26.11.2009
ERJ Gräslund, 110cm,
4/40
27.11.2009
ERJ Gräslund, 100cm,
2/40
27.11.2009
ERJ Blip Ponies, 100cm,
5/30
28.11.2009
ERJ Gräslund, 100cm,
3/40
28.11.2009
ERJ Gräslund, 100cm,
1/40
28.11.2009
ERJ Gräslund, 110cm,
5/40
28.11.2009
ERJ Gräslund, 110cm,
3/40
29.11.2009
ERJ Blip Ponies, 110cm,
5/30
29.11.2009
ERJ Gräslund, 100cm,
1/40
30.11.2009
ERJ Gräslund, 100cm,
4/40
30.11.2009
ERJ Blip Ponies, 110cm,
1/30
01.12.2009
ERJ Blip Ponies, 100cm,
4/30
01.12.2009
ERJ Blip Ponies, 110cm,
4/30
03.12.2009
ERJ Metrafer, 80cm,
4/23
05.12.2009
ERJ Kuhmo, 110cm,
5/30
15.12.2009
ERJ-CUP Barrier Showjumpers, 90cm,
12/247
Epäviralliset tilaisuudet
15.11.2009
irtohypytys Siljan suomenhevoset, 110cm -> 120cm,
II-palkinto
"Todella hyvän tekniikan omaava varsa! Jalkojen tekniikka hieman puutteellista, selän käyttö kiitettävää. Hyppäsi ja lähestyi rytmikkäästi, tasapaino hyvä. Reaktiokyky loistava, samoin ponnistusvoimaa löytyy vaikka kuinka. Tässä yksi varsa jolle pyysimme lupaa hieman nostamiseen ja ylittikin hyvän 120 senttisen okseri. Teknisesti osaava varsa, jolta löytyy myös eteenpäin pyrkimystä."
» rytmi ja tasapaino - 8
» etujalkojen tekniikka - 6
» takajalkojen tekniikka - 5
» selän toiminta - 10
» reaktiokyky - 10
» ponnistus - 10
» halukkuus & eteenpäinpyrkimys - 10
» varovaisuus - 6
Kouluvalmennuksia
5 kpl
Estevalmennuksia
4 kpl
20.10.2009
Koulu Kelmin Ponitalli
Komea Kake oli alkutunnista, kuten olitkin jo valmiiksi ennustanut, hyvin tahmea ja kankea. Vaikka pidit kätesi hyvin tasaisina, eikä tuntuma hävinnyt niin Kake heitteli päätään ja laiskotteli pohkeestasi. Raipan napautus, puolipidäte ja maiskautus niin johan Kake tajusi, ettei tämän ratsastajan kanssa laiskotella. Hetken ori tosin vielä testasi ravissakin, että tarvitseeko oikeasti polkea takajalat alle ja oikein päin, mutta napakasti sanoit orille että pitää. Aloitimme kunnon työskentelyn vastaväistöillä uralla. Kake oli hieman äimän käkenä, että mitäs tässä nyt pitäisi tehdä ja tarjosi niin avoa kuin ties mitä jalat ristiinrastiin lajia, mutta kun kärsivällisesti jaksoit hetken selittää niin Kakekin tajusi nopeaälyisenä homman jujun. Laukassa Kake hieman puraisi ulkoa kiinni, mutta napakalla käskyllä sait orin taas suoraksi edestä. Laukassa harjoittelimme laukanvaihtoja diagonaalilla. Kake suoriutui korvat hörössä jokaisesta vaihdosta, näytti melkein siltä että sarjavaihdotkin olisivat voineet lähteä siitä rullaamaan. Itse vaihdoit laukat juuri oikeassa kohdassa suunnan vaihdon jälkeen, hyvää työtä molemmilta!
30.10.2009
Koulu valmentaja Hilmaa
Alkutunnista Kake oli hiukan nihkeä ja pari raipan näpäytystä oli tarpeen. Kake
yritti luistella kaikin voimin tyskentelystä, mutta päättäväisin ottein sait orin
aisoihin ja Kaken liikkuminen rupesi näyttämään sulavalta. Kake kantoi itseään
mukavasti vaikka peräänanto oli vähän puolitiessä. Vasta kun harjoittelitte
puolipiruettiä Kake hakeutui itsenäisesti erittäin kauniiseen muotoon ja rentoutui
kunnolla. Myötäilit Kaken liikkeitä hyvin sulavasti ja ohjasotteesi oli täydellin ja
osasit muuttaa sitä tilanteen mukaan. Valmennuksen loppua kohti Kake rupesi
näyttämään ainavaan paremmalta ja paremmalta. Sen askeleet olivat lennoikaita ja
irtonaisia, teitä oli ilo katsella, olitte upea pari! Toivottavasti teistä kuullaan
vielä.
04.12.2009
Koulu valmentaja Hannu (Keinumäki)
Tänään ajatuksenani oli treenata kanssanne vähän avo- ja sulkutaivutuksia, vaikka kovasti väititkin, että avotaivutuksia on turha harjoitella, ne on lastenleikkiä. Avotaivutusharjoitukset sujuivatkin teiltä leikiten. Sulkutaivutuksen kanssa ei ollut käynnissä ongelmaa. Ravissa sulkutaivutuksen hakeminen ja yllä pysyminen vaati hieman työtä. Nuori ori taipui hyvin ja oikeaoppisesti, mutta jo parin askeleen jälkeen yritti luistaa pois taivutuksesta. Keräsit orin hyvin mukaan takaisin taivutukseen, mutta orin luistaessa taivutuksesta toistuvasti, huomasin sinun hermostuvan ja pikkuhiljaa menettävän tarmosi, jolloin annoit orin pikkuhiljaa suoriutua huonommin ja huonommin. Pidimme tauon ja puhuimme ongelmasta. Tämän jälkeen saitte tehdä muutaman yksinkertaisen laukkaharjoitteen, jonka aikana saitte kumpikin vähän uutta intoa itseenne. Tämän jälkeen harjoittelimme ravissa sulkutaivutusta molempiin suuntiin lyhyemmissä pätkissä, joiden välillä ratsastitte ympyrän. Harjoite vaikutti erittäin positiivisesti, sillä molemmat jaksoitte huomattavasti paremmin skarpata lyhyemmillä pätkillä, eikä loppuvalumista tapahtunut ja aivan tunnin lopussa annoin tehtäväksenne ratsastaa koko maneesin pitkän sivun mitan verran sulkutaivutuksessa ja kaikkien kolmen iloksi ja yllätykseksi taivutus pysyi loppuun asti. Luulenpa vain, että vika ei suinkaan ollut ainoastaan nuoressa hevosessa, vaan myös omasta tarmottomuudestasi ja epäuskosta. Ottakaa siis sulkutaivutuksia lyhyemmissä pätkissä ja tehkää välillä jotakin, jossa saatte kumpikin hetkeksi irrottautua pois taivutuksesta, sillä tähän asti olitte ilmeisesti puurtaneet kumpikin harmistuneina pitkää sulkupätkää.
11.12.2009
Koulu valmentaja Hannu (Keinumäki)
Kyselin tunnin alkuun, että miten ovat sulkutaivutukset onnistuneet ja sain ilokseni kuulla, että edistystä on tapahtunut kohti parempaa, hienoa! Kerkesimme viimekerralla ottamaan laukkaa vain ilman varsinaisia harjotteita, joten tänään halusin syventyä laukkatyöskentelyynne. Alku oli melko tahmeaa, eikä laukka tahtonyt pysyä oikein yllä. Pienen herättelyn ja kiistojen jälkeen ori kuitenkin oli mukavasti hereillä ja kuuliainen. Laukka sujui paremmin vasempaan suuntaan, mutta oikea ei ollut paljoakaan huonompi, ori on hieman vino vasemmalle. Kokoaminen ei tuottanut teille kummallekaan päänvaivaa, mutta lisätty laukka oli harvinaisen ponneton ja oikeastaan ori ehti ottaa vain pari hyvää lisättyä askelta, kun siltä vaadittiin jo lyhyempää askelta. Vika ei tälläkään kertaa ollut ainoastaan hevosessa, vaan hoksasimme yhdessä, että valmistelet orin hieman hätäisesti ja käskevä apu, on nuorelle herralle hieman varovainen ja näinollen epäselkeä. Parin toiston jälkeen ori osaa jo ennakoida, jolloin lisäys paranee. Kun kyseessä on näinkin malttavainen ja rauhallinen nuorukainen. Ratsasta sitä rauhassa ja huolellisesti. Valmistele se ajoissa ja täsmällisesti, äläkä hermostu, äläkä puolestaan tee entistäkin hätäisempiä valmisteluja kun ori alkaa ennakoimaan. Mielestäni olette kiiruhtaneet ehkä turhan lujaa kilparadoille. Hevonen osaa kaiken lähestulkoon, mutta asioita ei olla hiottu loppuun asti. Pysyttelimmekin tunnin ajan lisäyksissä ja kokoamisissa. Käynnissä työsktenelynne oli erinomaista ja ravissakin paljon laadukkaampaa kuin laukassa. Ensi kerralla harjoitamme vastalaukkaa, sekä laukanvaihtoja.
27.12.2009
Koulu Vinlanti
Wau, ajattelin kun näin Kaken tupsahtavan maneesiin ensimmäisenä. Wau-fiilis meni kuitenkin varsin nopeasti ohi kun katselin orin laiskaa laahustamista uralla. Alkuverryttelyssä halusinkin nähdä paljon eteenratsastamista. Sillä ei ollut väliä missä muodossa hevonen ravasi, kunhan se pyrki eteenpäin. Kya tekikin ahkerasti töitä ja verryttelyn jälkeen Kakella meni työvaihde päälle. Varsinainen työstäminen aloitettiin käynnissä, jossa tehtiin täyskäännöksiä takaosalla molempiin suuntiin. Käännökset sujuivat muuten hyvin, mutta Kaken käynti hiipui hetkittäin liikaa ja se jäi hitaaksi käännöksissä. Seuraavaksi siirryttiin harjoitusraviin. Tarkoituksena oli tehdä n. 10 metrin ravivoltteja ja saada hevonen koottua volttien avulla. Kake lyhensi itseään hienosti, mutta se olisi voinut olla jäntevämpi ja työntää vahvemmin takaa. Kokoamisharjoituksen jälkeen otettiin vielä muutamat lävistäjät keskiravissa ennen laukkaan siirtymistä. Laukassa jatkettiin hieman isommilla volteilla kokoamista ja nyt Kya sai ratsastettua enemmän voimaa orin takaosaan. Harjoittelu jätettiin Kaken kanssa tähän ja ratsukko sai luvan kevennellä eteenalas. Wau-fiilikseni oli palannut nähtyäni ratsukon työskentelyä laukassa. Erinomaista työtä!
30.03.2010
Este valmentaja Jette
Tänään minulla olikin valmennettavana Kake-ori, jolla ponnua löytyi 130cm-ratoihin. Saitte aloitella
alkykäynneilla ja sen jälkeen itsenäisellä verkalla, johon sisältyisi puomien tuloa.
Maneesissa oli neljä estettä, joista yksi oli 60cm ja loput 90cm. Lisänä oli kolmen
ravipuomin viritys. Puomit eivät tuottaneet mitään ongelmaa, vaikka välillä
kolahtelikin kun poju oli niin täynnä virtaa. Kun laukkakin sujui, pyysin että
tulisitte 60cm-esteen pari kertaa ja sitten siirtyisimme isompiin. Ensimmäisen
kerran tullessanne Kaken askel ei oikein sujunut ja täten tuli pudotus, mutta se
jäikin sitten koko valmennuksen ainoaksi. Kakella oli nätti hyppytyyli ja se oli
aika rämäpäinen. Vähän rauhallisuutta joissakin tilanteissa, niin hyvin sujuu!
02.04.2010
Este valmentaja Jette
Maneesiin asteli minulle jo tuttu valmennettava, suomenhevosori Kake. Tänään
tekisimme in and out –harjoitusta, jossa oli peräkkäin monia esteitä. Olin laittanut
peräkanaa neljä 80cm pystyä ja lisänä yhden 100cm yksittäisen okserin. Alkukäyntien
ja –verryttelyiden jälkeen saitte tulla esteet laukassa. Nämä olivatkin Kakelle
hyvää harjoitusta, kun vaadittiin tarkkuutta. Kake pudotti yhden esteistä, mutta se
ei menoa haitannut! Yksittäinen ylittyi puhtaasti ja saitte tulla in and out –jutun
uusiksi. Piakkoin ori hoksasikin tämän jutun ja osasi soveltaa askeleensa hyvin.
Yksittäisen hyppäämisessä ei ollut mitään ongelmaa missään vaiheessa. Näitä
harjoituksia voisitte tehdä kotonakin, ne lisäävät hyvin tarkkuutta jota Kake-ori
tarvitseekin.
04.04.2010
Este valmentaja Senni.
Kake oli ihan täpinöissään päästessään kentälle hyppäämään ja alkuverryttely
olikin pääasiassa sopivan rauhallisen temmon etsimistä. Saadessasi alavartalosi
rennoksi, Kakekin rauhoittui ja oli paljon paremmin avuilla. Sait Kaken
kulkemaan hyvällä kuolaintuntumalla ilman mitään ongelmaa ja jo heti
ensimmäisellä esteellä se kuunteli apujasi. 70cm esteillä Kake kulki nätisti,
mutta alkaessamme hyppäämään 90cm se alkoi taasen innostumaan mutta sait
pidetyttä hyvin Kaken ja esteen ylitys sujui mahtavasti. Pari kertaa esteen
päällä myötäys jäi turhan pieneksi ja Kake osoitti mieltään pienellä pukilla,
mutta sait esteistuntasi hyvin korjattua. 100cm radasta suoriuduitte vallan
mainiosti, vaikka Kake innostuikin nähdessään hiukan isompia esteitä. Ratsastit
hyvin, ja yhteistyönne sujui vallan mainiosti!
07.04.2010
Este valmentaja Senni.
Alkutunnista oli Kake jo rauhoittunut paljon enemmän kuin viimekerralla.
Ensimmäiset esteet sujuivat hyvin, ja pidätteesi olivat parempia kuin viime
kerralla. 80cm esteellä Kake hieman innostui, ja vauhtia tuli lisää mutta hyppy
sujui hyvin. 100cm esteellä käskin ottaa hieman jo pidätettä, koska edellisellä
esteellä vauhtia oli hieman liikaa. Pidäte auttoi jo tosi hyvin esteelle ja
hyppy sujui pidätteen ansiosta hyvin. Lopputunnista kokeilimme hieman isompaa
ja nostimme esteen 115cm. Käskin ottaa sitä ennen pari volttia. Pidätteet oli
hyviä, ja Kake kuunteli ohjeitasi todella hyvin. Yhteistyönne sujui taas kerran
loistavasti !