Virtuaalinen suomenhevostalli Keinumäki

Lämpimästi tervetuloa tallillemme

Keinumäki itsessään on ollut pystyssä useampaan otteeseen lyhyissä pätkissä. Tälläerää talli on perustettu marraskuussa 2009. Alkuperäisessä tarkoituksessaan Keinumäki oli pieni kilpatalli, jossa hevoset kilpailivat aktiivisesti, järjestettiin kilpailuja ja varsoja syntyi tammoillemme silloin tällöin, kuitenkin jo edellisen tallini olemassaolon aikana aloin haaveilla omasta oriasemasta, jonka orit olisivat laadultaan virtuaalimailman huippuja. Virtuaalihevosten kasvattaminen on aina ollut lähellä sydäntäni enkä voinut kuvitella, että yhtäkkiä se vain loppuisi.

Ratkaisuksi keksin muuttaa Keinumäen siittolaksi, jossa painotamme laadukkaan kasvatustyön lisäksi huippuluokkaisiin jalostusoreihin. Eri rotujaosten yhdistystoiminnassa en kovin aktiivisesti ole mukana, mutta puolestaan rakennearvosteluiden saralla, ei minun läsnäololta voi välttyä. Olen erittäin vahvasti kiinnostunut kaikenlaisesti näyttely- ja laatuarvostelutoiminnasta ja pyrinkin esittämään hevosiani mahdollisuuksien mukaan erilaisissa tilaisuuksissa. Järjestän itsekin Keinumäessä kuukausittain näyttelytoimintaa.

Keinumäen päärotuna on suomenhevoset lähinnä R- ja P-suunnalta, mutta jalostustyössä en kaihda myöskään työ- ja juoksijalinjoja. Suomenhevosten saralla minulla on pitkä kokemus. Lisäksi shetlanninponit ovat jopa suomenhevosiakin kauemmin kuulunut kasvatustyöhöni ja olenpa kerennyt jopa oman linjanikin luomaan, joskin shetlanninponeja on jo vuosien ajan ollut vain muutamia yksilöitä omistuksessani. Puoliverihevoset ovat minulle käyttöhevosia ja voin alkukättelyssä myöntää, etten kovin tietäväinen niiden linjoista ole, joten niiden kohdalla suosin mielelläni lyhyempää sukulinjaa.

Kya, virtuaali@viimakuura.net