Hoffie Zi - kuollut 2.6.2008 vanhuuden tuomiin vaivoihin
Hoffie Zi, "Hofi"
s. 05.05.2006, 23-vuotias
ratsuponi -ori
rautias, 143 cm
Koulutus: ko He B, re 110cm
Painotus: koulupainotus
Omistaja: Riitamaan hevostila
Kasvattaja: Veera N.
|
1x SERT, KRJ 19 sij., ERJ 9 sij.
Kaksi hienoa tammajälkeläistä!
|
Reippaasti ikää saanut Hofi-poika (silloin "Harri") saapui meille kasvattajaltaan Veeralta, jossa se ilmeisesti oli viettänyt koko tähänastisen elämänsä. Hofilla ikää oli miltei kaksikymmentävuotta, mutta siitä huolimatta se oli erittäin vetreässä kunnossa. Lihoissaan ja mieleltään virkeä. Oikeastaan Hofi saapui meille siten, että Veera kertoi minulle oriista ja hieman vihjailevasti alkoi työntelemään minua kohti oriita ja lopulta ehdottelemaan, että ostaisin sen. Se olisi kuulemma juuri sitä mitä tällä hetkellä tarvitsisin. Oliko? No oli miten oli, minä ostin sen.
Hofin muutettua meille, saimme ensimmäisellä viikolla hämmästyä useat kerrat. Hofi opittiin tuntemaan hyvin äkkiä fiksuna vanhana ponina "vakaa vanha väinämöinen", vaikka moni olisi voinut kuvitella sen puolet nuoremmaksi. Kuitenkin Hofi omasi yhden aivan merkillisen tavan, mistä Veera oli toki jättänyt meille mainitsematta.. Nimittäin Hofi oli äärettömän taitava puikkelehtimaan mistä milloinkin itsensä irti, muttei koskaan lähtenyt karkureissulle, vaan jäi tarhoille vikittelemään tammoja. Kerran Hofi löysy tammalaitumelta matalamman kohdan ja loikkasi sen yli, kaviot kolahtivat aitaan, mutta lopputulos oli kuitenkin oikea (Hofin mielestä), siellä se ori jahtasi tammoja petipuuhat mielessä. Onneksi ehdimme pelastaa juuri ja juuri kiimaisen shetlanninponin Hofin kynsistä, ennen kuin vahinkoa pääsi tulemaan!
Hofin vilkas sukupuolellinen vietti on aiheuttanut myöskin pientä kummastusta työskentelyn yhteydessä. Olen eräät kerrat palannut maastoreissulta yksin hevonen edelläni, kun Hofi on päättänyt palata takaisin tallille tammojensa pariin. Kentän aidat ovat onneksi niin isot, ettei Hofi pääse niiden yli. Kerran olin päästä hengestäni pelästyttyäni, kun Hofi ryösti erästä nuorta ratsastajaamme ja pyrki loikkaamaan kentän aidan yli, juuri ja juuri ori kuitenkin hoksasi aidan olevan liian suuri ja löi jarrut kiinni. Tästä hyvästä ratsukko pamahti päin aitaa.
Ei Hofi kuitenkaan mikään hirviö ole. Olemme oppineet näistä kommervärkeistä paljon ja osaamme melko hyvin jo ennaltaehkäistä vaaratilanteet. Yleisesti ratsuna Hofi on todella mukava. Se on hyvä koulu- ja esteratsu ja rohkeutensa ja tasaisuutensa vuoksi myöskin erittäin mielekäs maastoratsu. Hoitaessa Hofi on erittäin seurallinen ja hyvä käsitellä. Hofi ei rynni eikä riuhdo taluttaessa, ei jyrää karsinaan tai sieltä ulos, eikä pure, potki tai edes näyki.
sukutaulu ja jälkikasvu
kilpailukalenteri
näyttelyt
17.07.07 Lornjet, päätuom. Christina J.,
LKV2/6 IrtoSert, JS
KRJ kouluratsastus - 19 sijoitusta/voittoa
31.10.06 Stuteri Ekollon, He B,
6/44
27.12.06 rk Sourven, He B,
5/47
03.01.07 Dream World Stud, He B,
8/169
15.03.07 Toyala, He C,
1/40
28.03.07 KT Keijukorpi, He B,
10/60
07.05.07 VMR, He B,
8/69
15.05.07 KRJ Cup, He C,
22/240
25.05.07 Virtuaalitalli Vaapukka, He B,
5/31
14.07.07 KK Overtale, He C,
2/50
13.08.07 Virtuaalitalli Vaapukka, He C,
4/29
16.09.07 Aweia, He B,
1/25
20.09.07 Vaapukka, He C,
3/17
02.11.07 Kouluratsastajat, He B,
6/39
04.11.07 Kouluratsastajat, He B,
2/50
16.11.07 Thesrouce, He B,
9/81
17.11.07 Evergrey, He C,
1/58
21.11.07 FC-Riders, He B,
4/134
23.11.07 FC-Riders, He B,
1/129
18.12.07 Tumpela, He B,
4/54
ERJ esteratsastus - 5 sijoitusta/voittoa
16.03.07 Etna, 100 cm,
2/50
20.03.07 ERJ-Cup, 100 cm,
11/278
30.06.07 Kasarikingi, 100-110 cm,
8/87
13.08.07 Stall Adam, 100 cm,
7/110
12.09.07 Empire of Arabians, 110 cm ,
6/89
Tämä on virtuaalihevonen, eikä liity mitenkään oikeaan elämään!
This is a sim game horse - read more!