Niin siinä kuitenkin kävi. Nuoret muuttavat maalta kaupunkiin, minäkin ja tuo unelmieni talli, se tyhjeni ja vaipui unholaan. Tilalle muutti ravivalmentaja mukanaan kymmenkunta treenattua kilpuria, joita sittemmin tuli ja meni, kunnes tulot eivät kattaneet menoja ja hekin lähtivät. Isäni kuoli, eikä äitini pystynyt yksin asumaan valtavassa omakotitalossa, niinpä minä toin mieheni ja lapseni takaisin kotikylälleni ja asetuimme vanhempieni taloon. Se ei kuitenkaan tuntunut enää samalla tavalla kodilta, jotakin puuttui. Hevoset.
Eräänä talvisena sunnuntaiaamuna tutunnäköinen naishenkilö pysähtyi autollaan hevostilalle vievän tien alkupäähän ja nousi autostaan. Hän otti auton lavalta tikapuut ja kiipesi niiden päälle naulatakseen osoitetolppaan jonkinlaisen kyltin, sitten nainen kokosi tikapuunsa, heitti ne autonlavalle ja huristi tilalle päin. En olisi voinut olla uteliaampi, joten usutin lapset katsomaan, mitä kyltissä lukisi. "Äiti! Siinä luki Raadelman hevostila!" Lämmin tunne täytti sydämeni. Kohta autioilla teillämme kulkisivatkin taas pulleat suomenhevoset vanhaa puista rekeä vetäen.
Parin viikon kuluttua tilalle ajoi useita kuljetusrekkoja vuoron perään ja sitten yhtäkkiä tarhoissa kirmasivat hevoset ja silloin tällöin joku karkulainen ennätti pistäytymään meidänkin tontin puolella. Minulla on teille iloisia uutisia. Unelmieni talli, Raadelman hevostila on palannut naapuriimme!
terveisin, Kya (VRL-0742) & Erkki (VRL-0053)
Raadelman hevostila on virtuaalitalli